SSBL 4. divisioona 2017-2018 SSBL 4. divisioona 2016-2017 SSBL 4. divisioona 2015-2016 SSBL 4. divisioona 2014-2015 SSBL 4. divisioona 2013-2014 SSBL 5. divisioona 2012-2013 SSBL 5. divisioona 2011-2012 SSBL 4. divisioona 2010-2011 SSBL 5. divisioona 2009-2010 Pepsi kesäsarja 2009 Kainuun Cup 2009 Karhuliiga 2008-2009 Kilpa Merikoskiliiga 2008-2009 Kainuun Cup 2008 Karhuliiga 2007-2008 HoD Merikoskiliiga 2007-2008 Kainuun Cup 2007 Merikoskiliiga 2006-2007 Merikoskiliiga 2005-2006 1.div Harjoituspelit All-Time SSBL-tilastot All-Time tilastot
Pelikuvat Muut kuvat

EtusivuHistoriikkiEdustusjoukkueOttelut ja tilastotOheistoimintaKuvagalleriaVieraskirjaForumLinkit

Oheistoiminta

Kokkinurkka
Läskikebab
Ralliläski
Rape Drink

Urheilulliset yritykset
FC PartyBoys
Koskensalmen Ponnistus

Muut typeryydet
Blogi
Gaalaillat
Lärvipokeri
PartyBoys CD
 

Blogi

12.4.2014 Mikä Kajaanin salibandykentällä oikein mättää? Stubing
15.11.2013 Vierasmatkoilla viidenkymmenen sentin banaani otsassa Stubing
27.9.2013 Kabinettiverhojen rakosesta kurkistellen Stubing
18.11.2012 Parketti, painajaiseni Stubing
6.10.2012 Siirtomarkkinalakikirjahyllymetrilaku Stubing
20.1.2012 Loukkaantumisilla lisenssi alisuorittamiseen Stubing
19.12.2011 Minä vahingossa DP
24.11.2011 Ameriikan malliin Samsonite
22.10.2011 Miksi en osaa? Stubing
12.10.2011 On aika pohjustaa uutta nousua! Samsonite
26.9.2011 Hei me heilutaan taas Stubing
12.9.2011 Toiko kesä kiiman? Samsonite
6.5.2011 Kauden jälkeen on poutasää Stubing
4.2.2011 Kevään joukkue? Stubing
22.12.2010 Puuroon piilotetuista sattumista, parrakkaista lastenahdistelijoista ja muista kapitalismin oheistuotteista Samsonite
2.11.2010 Sarjanousijan syksyn avaus, substanssiosaaminen ja suloiset suolihuuhtelut Stubing
15.10.2010 Suomalaisen huippu-urheilun hallinnollisista realiteeteista Samsonite
19.9.2010 Kun urheilevat runoilijapojat nettiin pääsivät Stubing

Mikä Kajaanin salibandykentällä oikein mättää?

12.4.2014

Otsikon klikkihuoraus-henkisestä sävystä ja PB-miehistön kroonisesta Kajaanihallia koskevasta alisuorittamisesta huolimatta noudatellaan blogi-tekstissä Kajaanin Hokin erään kotimatsin legendaarisen pressitilaisuuden ohjeistusta "Asiallista kieltä pittää käyttää". Parin viimeisimmän vuoden kaukalon sisäpuolisten peliesitysten valossa on kysyttävä - jos nyt ei huolestuneena, niin ainakin kummastuneena - miten ihmeessä Kajaanin kokoisen kaupungin puitteissa nimenomaan miessalibandyssä vedetään yleiskatsauksen valossa vähintään semisti alta lipan?

Papas-leidit ovat hoitaneet leiviskänsä oivasti jo pidempään, ja kruununa tekemiselle joukkue nousi kabinetin kautta (go, hengenheimolaiset, go!) liigaan, jossa piti paikkansa myös tulevaksi kaudeksi. Nousu takasi muillekin kajaanilaisille mainiot olosuhteet: kotitantereella saa pelien lisäksi treenata hyvällä mattoalustalla. Salivuorojen riittävyydenkään ei pitäisi olla ongelma Kajaanihallissa.

Entä ne miesjoukkueet? Seuraa lyhyt kertaus tason alasajosta à la Kainuun helmi. Papasin ykkösjoukkue kapsahti ykkösestä parisen vuotta sitten kakkoseen, jossa uhkaksi hiipi kuluneella kaudella jopa alas karsimisen peikko. Spartakin ykkönen on naputellut hissinnappeja ylös alas useamman vuoden ajan kolmosen ja nelosen välillä. Kulunut kausi näytti syksyllä alkuun jopa vitoseen karsimisen haamua, mutta sarjasijoitus oli lopulta keskikastissa. Papasin kakkonen limbosi itsensä useamman neloskauden jälkeen vitoseen, jossa saa seurakseen viimekevään päätteeksi nelosesta vitoseen kyykänneet Papas III:n kehäketut sekä parisen vuotta sitten syöksykierteensä päätteeksi neloseen romahtaneen Spartakin nyttemmin paikallaan sutivan kakkosen.

Summa summarum, asemansa urheilukartalla vakauttaneen kahden seuran viidestä joukkueesta täydet viisi kappaletta on pudotellut itsensä parissa vuodessa sujuvasti sarjaporrasta alemmas pysyäkseen siellä. Kerrataan vielä: 5/5 joukkuetta. Vähenevän väestön ja etenkin työikäisten muuttotappiosta kärsivän maakunnan keskuskaupungissa peli-ikäisten, opiskelemaan ja työelämään suuntaavien pelureiden karkaaminen on toki arkipäivää, mutta romahdus on joka tapauksessa raju. Rutinoituneimmista pelimiehistä esimerkiksi Papasin osalta on ollut viime vuodet kasvavissa määrin havaittavissa siirtymistä kevyttahtisempaan höntsään tai välivuosien viettoon, kun vuosirenkaita alkaa kertyä vyötärölle (vertauskuvallisesti, ei välttämättä konkreettisesti). Useampi pelimies kolmenkympin molemmin puolin ottaa mieluummin kevyemmin vaikkapa hyvähenkisessä pappaantuvassa klubissa kuin kapearosterisessa ja pitkähköjen pelimatkojen kakkosdivarissa. Spartakilla riittää väkeä sopivasti kahden joukkueen pyörittämiseen ja seuran riveissä on lajin valmennuksesta kiinnostuneita laji-ihmisiä. Ykkösjoukkuekin tuntuu silti tyytyvän asemaansa.

Jotain on pahasti pielessä, kun käytännössä joka taholla potentiaali jää käyttämättä. Kaupungissa on läjäpäin keskitason divareille kelvollisia pelimiehiä sekä Papasin A-junnut aivan liiganousun porteille vienyt kapeahko, mutta osaava taitopelaajien ryhmä - joka tosin on joutunut urakoimaan nuorten sarjan lisäksi osin kakkosta, osin nelosta seuran miesjoukkueiden mukana. Tulisiko jonkun laji-ihmisen koota kaupungin, ja miksei koko alueen, ykköskorin munat yhteen, haastajaryhmä seuraavalle tasolle jne jne. Nyt Kajaanin salibandya leimaa jonkinlainen puolittainen tekeminen, tavoitteiden puuttuminen ja väljähtäneisyyden tila. Ottakaa naisista mallia. Älkää antako hienon lajin näivettyä Nälkämaassa, kun rahkeita riittäisi huomattavasti parempaan.

-Stubing-


Vierasmatkoilla viidenkymmenen sentin banaani otsassa

15.11.2013

Jätkien kanssa reissussa, ai että! Normaalisti arjen ja sorron ikeestä irtautuminen merkataan almanakkaan punaisella tussilla naismaisen kikatuksen sekä riemunkiljahdusten saattelemana. Näin kai pitäisi lähtökohtaisesti tapahtua myös, kun turnauskalenterissa seisoo maakuntamatkailua hyvässä seurassa kepinheilutuksen merkeissä. Mikähän siinä sitten on, että päivien pimetessä ei enää suuntaakaan Ferrari Testarossansa keulaa oletetulla innolla kohti vieraita pelitantereita, vaan mieluummin suhaisi vain siihen lähihalliin mittelemään voimiaan bussissa persauksena pahasti puuduttaneita kilpakumppaneita vastaan?

Lukitaan helpoin vastaus: iän myötä hiipii työlistalle jannulla kuin jannulla töistä, perheestä ja muista epämääräisistä häiriötekijöistä aiheutuvia hidasteita, jotka tahtovat pakottaa sääntelemään ajankäyttöä. Velvollisuudet ensin, kun vaakakupissa painaa kotirauha & elanto versus medianäkyvyys nelosdivarin kuumissa uutisotsikoissa. Onkin nostettava nahkalätsäänsä korkealle pälvikaljun yläpuolelle niille ansiokkaasti ympäri Pohjois-Suomen pitäjiä koluaville ratti-reinoille ja mailaveijareille, jotka vuodesta toiseen rakkaan lajimme viennissä hymyssä suin kärvistelevät.

Muistuupa mieleen muutaman vuoden takainen malliesimerkki todellisesta vieraspelimatkan antikliimaksista. Rovaniemeen 25 celsiusasteen talvipakkasella suuntautunut mutasarjaturnaus lähti liikkeelle aikaisin, vähillä yöunilla. Matka sujui sentään menopuolella ilman suurempia ongelmia lukuun ottamatta takapenkiltä kantautuneita taistelukentän ääniä ja napalminkatkua. Pelit sitten menivät miten menivät: helkutinmoista kolinaa Keltakankaalla heti laidan vieressä odottaneisiin puolapuihin ohimot ja poskipäät kovilla. Verta. Nolla pistettä kahdesta tiukasta matsista. Pakkasessa melkein hyytyneitä autoja. Huonoiten meni joukkueen jalkavalla ikijäsenellä, jonka jalan elastisuutta koeteltiin ihan toden teolla ilmavasti rusahtaneella nilkkarallilla.

Autoon kotimatkalle kannettu pelimies taisteli itsensä paluumatkalla hammasta purren Tervakuksan ruokapöytään herätäkseen yöllä sellaiseen oksennuksen ja ripulin paskamyrskyyn, että Rovaniemi nostaa sapen kurkkuun vielä tänäkin päivänä. Rollossa oli tuon surullisen kauden aikana jotain pahasti vialla, mikä olisi toki pitänyt tajuta jo Leslie Nielsenistä kloonatusta tuomaripataljoonasta - vaikkei vihellysotteensa sentään ihan Mies ja alaston ase -leffasarjasta olleetkaan, onneksi.

Kai sitä voisi kaikesta huolimatta käyttää viikonloppunsa huonomminkin. Jo kuskivuorojen kierrättäminen tai satunnainen bussilla matkaaminen tuovat ihan eri fiilistä matkustamiseen. Alueellisessa lohkossa myös pelimatkojen pituudet ovat tavallisesti suhteellisen siedettäviä, tiet luokkaa ok ja turnauksiakin kahden pelin päivävauhdilla inhimillinen määrä ilonamme, vaikka iltamyöhällä kotona oltaisiinkin. Uusia rikkaita kokemuksia ja Suomussalmen reissua odotellen.

-Stubing-


Kabinettiverhojen rakosesta kurkistellen

27.9.2013

Kappas vain. Viimekauden otteiden valossa blogikynä tylsyi sitä mukaa, kun pelikentillä alkoi tulla tulosta. Korrelaatiomatriisi on jo rakenteilla, jotta selviäisi, missä sijaitsee rajapinta, jonka kohdalla sekä pelisuoritukset että blogien sisällöntuotanto saavuttavat halutun kriittisen massan. Tietynlainen kriittinen tiheys kohdattiin joukkueen otteissa viime keväänä, armon vuonna 2013, kun ensin runkosarjan ratkaisuhetket ja lopulta vielä yhden mahdollisuuden tarjonnut karsintaturnaus vedettiin sen verran alta lipan, että PartyBoysin toimistolle alkoi sadella kiihtyvään tahtiin puheluita, joissa miehistön jäseniä tiedusteltiin kilvan mukaan sekä Viidakon tähtösten tulevalle tuotantokaudelle että Julkkis-BB:n arvostelukyvyttömimmiksi naurunkohteiksi. "Pukekaa oheiset nahka-chapsit ja verkkopaita, olkaa hyvä".

Onnea on kabinettipeli. Kuin jostain ylemmän voiman tahdosta Kohtalon Karvanoppa™ osoitti suosiollisia silmälukujaan uljaiden oranssinuttujen suuntaan, ja niin oli virtuaalipelipöydällä tarjous vetämässä nelosdivaripaikasta tulevalle kaudelle. Tämä kehityskelvottomien keskivartalomaestrojen keskittymä ei ole ennenkään pyllistänyt tahoille, jotka tarjoavat varauksetonta tilaisuutta nolata itsensä, ja niinpä luikahdimme kabinettiverhojen rakosesta portsarin huomaamatta kuin varas yössä.

Onko kabinetissa nousu sitten jollain lailla nolompaa? Siinä mielessä ei, että nousijat valitaan tätäkin kautta edelliskauden urheilullisen menestyksen mukaisessa järjestyksessä. Toisaalta asiasta myös paistaa läpi selkeä logiikka - kuin huoltajan persvako juomapulloja täyttäessä. Kuluneena kesänä sarjoista luopumiset aiheuttivat pienimuotoisen ketjureaktion Pohjois-Suomen alueella kolmosdivarista alaspäin, ja on vain kohtuullista, että lohkot/sarjat todellakin täytetään pelikelpoiseen muotoon joukkuemääriensä osalta jollain yleisesti hyväksytyllä ja ymmärrettävällä systeemillä, eikä esimerkiksi huutokaupalla. Tai ehkä FBC PartyBoys sittenkin nostettiin neloseen mieskomeuden takia, markkinamielessä tekemään lajia tunnetuksi uusilla näyttämöillä? Enää pitäisi todistaa peliotteilla kuuluvansa tälle tasolle.

Selvennöksen vuoksi todetaan tässä vaiheessa kirkkain silmin nyökytellen, ettei meillä todellakaan ole minkäänlaista sisäpiirin kontaktipintaa tai hyväveli-suhteita mihinkään vaikutusvaltaiseen salibandyn instanssiin, jos sellaiseksi ei lasketa pukukoppien vessoja puhdistavia siivoojia. Heidänkin suuntaansa suhde on lähinnä sotkuisen epäselvien viestin värittämä ja luonteeltaan piilotetun vihamielistä terveisten vaihtoa kaakelipinnan suosiollisella välityksellä.

-Stubing-


Parketti, painajaiseni

18.11.2012

Välillä minä niin vihaan parkettia. Tarkemmin sanottuna parkettia salibandyn pelialustana, enkä niinkään parketin asennusta joukkueen puheenjohtajan lukaalin lattiaksi. Parketti on salibandyn - ja monen muunkin sisätiloissa tahkottavan urheilulajin - yhteydessä jäänne jostain Kalevi Sorsan pääministerikauden ja Whamin listahittien välimaastosta. Jopa meikäläisen tietämyksellä ajankohtaisista asioista voidaan sanoa, ettei se ole kovin hyvin. Parketissa oli varmasti puolensa aikanaan, mutta lajin kehittymisen myötä ainoa oikea pelialusta on muovimatto.

Se penteleen puukalikka-pohja tuhoaa pelistä rutosti hienouksia erityisesti nopean syöttöpelin ja pallollisen osaamisen osalta. Pienikin virhepomppu tavallaan ylikorostuu kovalla ja liukkaalla alustalla, kun pallon haltuunottoihin, yhden kosketuksen syöttöihin ja jalalla tehtäviin nopeisiin suunnanmuutoksiin lisätään vaikeuskerrointa parikin pykälää. Mieti huviksesi vaikka vain omalta kohdalta, montako hyvää tilannetta kääntyi silmänräpäyksessä oman pään paskamyrskyksi lavasta sirvahtaneen irtopompun vuoksi parkettiturnauksessa. Entäs molarien luistelu?

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että tällä surkuhupaisan pohjasakan suoritustasolla jo yleinen taitotaso tuo hasardi-elementin pallolliseen suorittamiseen. Taitopeliin panostavien sakkien täytyy kuitenkin varautua parketilla siihen, että irtopallot, kontaktipeli ja sekä kulma- että maalinedus-hässäkät lisääntyvät mattoon verraten. Tästä näkökulmasta tarkastellen luulisi, että niin sanotut "altavastaajat" tai suoraviivaisempaan rymistelyyn ja fyysiseen elementtiin nojautuvat joukkueet saisivat vähintään henkisen yliotteen moisen tasoitustekijän myötä. Toisalta voidaan miettiä, miten tolkuttoman vaikeaa mahtaa olla puukätisimpien peruspakkien pallonkesytys-yritykset näissä olosuhteissa, jos hitaammissakin harjoitustempoissa kumipohjalla on vaikeuksia osua reikäpalloon.

Tilanne on hieman sama kuin jos hiekkakentät palautettaisiin nurmikenttien tilalle futiksessa. Siinähän sitä juostaan menemään, mutta pelin tason lisäksi kärsivät myös pelaajat. Parketti on liukas, ja jo puolikkaan turnauspäivän jälkeen pöly sekä muu roska tekevät alustasta entistä liukkaamman ja arvaamattomamman. Eipä ihme, jos parketilla nähdään nilkkaralleja sekä kulmiin suuntautuvia kilpajuoksuja tai keskialuemiekkailuja, joissa pomppupallo kimpoilee jossain kivesten tietämillä samalla kun maistellaan vuoroin pelikaverin Exeliä ja vuoroin Asicsin pohjia.

Tähän kaikkeen saa toki nokkelin vastaväittäjä nasevalla nasaaliäänellään ja niin helvetin omaperäisesti todeta, että "Alustahan on ihan sama molemmille" ja "Taitava pelaaja osaa pelata parketillakin, ei sillä alustalla oo väliä, nännännää". Vastaväittäjä, minä sanon sinulle: sinä olet ihan berberistä, joten pakene vuorille tautinen lehmä. Parketilla pelaaminen on parhaimmillaan toki pelinopeaa sekä silmää miellyttävän rauhatonta katsottavaa, hieman pingiksen tai marraskuisen ketjukolarin tapaan. Muutoin parkettibingot ovat yhtä hauskaa seurattavaa kuin Hannu Jortikan kivuliaat peräpukamat tiukkatrikoisen balettiesityksen valokeilassa. Yleisönsä toki kaikella viihteellä.

-Stubing-


Siirtomarkkinalakikirjahyllymetrilaku

6.10.2012

Myönnetään, blogirintamamme on viime ajat ollut valitettavasti pahanlaatuisessa paitsiossa. Mutta elämänmittainenhan se on oma henkinen paitsiokin, joten ei hätää. Korjataan tilanne.

Siirtomarkkinoilla operoiminen on jännää puuhaa. Milloin olet liian myöhässä, milloin et tunne oikeita henkilöitä. Milloin kyselet vahvistusten perään väärään aikaan, milloin olet liian karismaton ja milloin joukkueesi liian paska kellekään potentiaaliselle tulijalle. Milloin sinulla ei ole kavereita. Jopa aladivareiden puolella "markkinat" ovat kuitenkin olemassa, päätellen toteutuneiden siirtojen määrästä vaikkapa Oulun seudun suunnalla. Ruoho varmaan ON vihreämpää aidan toisella puolen.

Markkinatalouden lait vallitsevat myös siirtorintamalla, vain pienin muunnoksin. Tässä villissä viidakossa nimittäin kysynnän ja tarjonnan lait eivät aina kohtaa minkään maallisen järjen, saati sitten oikeudenmukaisuuden mukaan. Kaikki pelaajat kaipaavat peliaikaa, hyviä ketjukavereita, mukavaa meininkiä ja mielekkään ympäristön toteuttaa itseään pelikentällä. Osa kaipaa myös haasteita ja kovaa kilpailua, osa juuri päinvastaista höntyilyä ja helppoja maalijuhlia. Joukkueet hakevat ensisijaisesti kovia pelimiehiä oikeille pelipaikoille, mutta toisinaan myös laatuseuraa pikkujouluihin, toisinaan vain pallonkerääjiä vuorolle. Eiväthän kaikki vaatimukset tässä yhtälössä millään voi toteutua, varsinkin kun parhaista pelaajista kilpaillaan kyynärpäät yllättävän terävinä.

Ainakin toistaiseksi lajin siirrot tuntuvat silti lähtevän liikkeelle varsin kevyin perustein: riittää, kun kaverisuhteet ovat kunnossa ja joku tuttu kyselee rinkiin kokeilemaan. Eikä tämä ole lähtökohtana ollenkaan hassumpi, jos mietitään, millaisesta harrastelutason toiminnasta lopulta on suurelta osin kysymys. Toki kunnianhimoaan voi toteuttaa loikkaamalla pari pykälää korkeamman divaritason testirinkiin, mutta tätä nykyä hyppäykset sieltä ylemmistä divareista reilusti alemmas uutta motivaatiota hakemaan tai jäähdyttelemään tuntuvat olevan lähes yhtä yleistä kauraa.

Juuri kun luulet löytäneesi tutusta höntsä-ringistä tai kaverin kavereista pari lupaavaa ja mutasarjaan myönteisesti suhtautuvaa peluria, mätkivät markkinatalouden lait märän sukan tavoin kasvoille. Naapuriseuran supliikkimies iskee lanteita ketkutellen seireeninlaulullaan ja Hyrynsalmen torin kovaäänisimmän helppoheikin ottein pelimiehille tiskiin pari pykälää kovemman tarjouksen sekä livauttaa kaupan päälle vielä tuhdin pussillisen metrilakua, jotta diili on varmasti sinetöity ikiajoiksi. Yritä siinä sitten kilpailla omalla kivenkovalla Muumitikkari-vastatarjouksellasi.

Entä onko vahvistusten houkuttelemisessa jotain sääntöjä? Pitääkö lupauksilla olla oikeasti jotain katettakin, vai katkaistaanko suhteet vaan tylysti kauden jälkeen tipauttamalla sen draftatun ykköspyssyn postilaatikkoon kirjekuoressa kolminkertaiseksi luvatusta paisunut kausimaksu? Onko Virmanen vielä vapaana, jos tarvitaan konsulttia? Mikä on salibandyn vitosdivarin tekstitv-sivu?

-Stubing-


Loukkaantumisilla lisenssi alisuorittamiseen

20.1.2012

Loukkaantumiset ovat paitsi valtava rasite etenkin pienellä ringillä operoivalle joukkueelle, myös pirun hyvä tekosyy joukkueen heikoille esityksille. Samalla lailla loukkaantunut pelaaja voi vajaateholla pelatessa halutessaan "ostaa" itselleen keinon selittää huonouttaan. Toki toisinaan ainakin allekirjoittaneen on hankala verhota syntyperäistä huonoutta edes loukkaantumisilla...

Vammojen sietoon liittyy paitsi pelitavallinen ja fyysinen alttius vammoille myös yksilön kipukynnys. Puolitehoisena pelaamisen rajoitukset tuntee lopulta vain loukkaantumisista kärsivä itse. Pystyinkö antamaan kaikkeni kulmapainissa kipeän kyljen kanssa? Oikaisinko kärkikarvaajana helpointa ja vähiten rasittavaa reittiä, kun nilkkaa on viimeaikoina vihlonut? Uskallanko laukoa koko voimalla, vai säästelenkö yksinäisinä iltoina kipeytynyttä rannettani? Mitä kovemmaksi pelitempo käy, sitä vähemmän oikaisuja ja puolivaloilla pelaamista on mahdollista tehdä - siksipä vitosdivarissa on aika ajoin mahdollista räpistellä mukana pienten vammojenkin paineessa.

Mutta ketä sekään lopulta hyödyttää, joukkuetta vai? Kapean ringin tiimien lisäksi loukkaantumiset näkyvät pahiten joukkueessa, joka on korostetusti harvojen yksilöiden, niin sanottujen tähtipelaajien varassa. Hurraa! PartyBoysilla ongelmia ei tämän suhteen ole eikä tule, sillä tähtipelaajien ja tovereitaan osaavampien yksilöiden puutteessa olemme suoranainen malliesimerkki tasalaatuisesta ja tasapaksusta joukkiosta. No on siellä ehkä joku vähän toista paksumpikin seassa.

Tosiasiana täytynee todeta, ettei - varsinkaan tällä tasolla - rosteri käytännössä koskaan ole täysin toivotussa formissa. Loukkantumiset ja sairastelut ovat se tavallisin syy poissaoloihin, mutta samalla lailla kapeita rinkejä verottavat kaukalon ulkopuolella hankitun elämän arki- ja perhekiireet. Vammoista johtuneiden poissaolojen taakse on helppo paeta tulosta selitettäessä. Jopa alasarjoja harrastepohjalta tahkotessa tulisi kuitenkin nähdä se pieni, mutta ajan myötä usein ratkaiseva vaiva edes kevyen lihashuollon eteen. Kuinka monta venähdystä, revähdystä ja epätasapainoisesta liikehdinnästä aiheutunutta vammaa olisinkaan voinut estää säännöllisillä venyttelyillä ja silloin tällöin treenien ohessa tehdyillä koordinaatioharjoitteilla? Entäpä mystiset ja niin helkutin vaikeat alkulämpimät siinä 10 minuuttia ennen kutakin peliä? Harrasteurheilua tai ei, loukkaantumiset ovat silti todellisia, eikä niille altistumista tai vamman vaikutuksia voi ylenkatsoa, ei ennakkoon eikä kohdalle osuessa.

Toisille loukkaantumisille ei yksinkertaisesti voi mitään. Kaukalossa sattuu aina jotain, vaikka olisit vuorannut itsesi höyhentyynyillä ja hiippailisitkin jatkuvasti pelin ulkopuolella vapauttavaa syöttöä odottaen. Joku koutsi saattaisi pikkutakissaan todeta, että "if you can´t stand the heat, stay out of the kitchen". Pitäisikö siis oikeasti keskittyä vain siihen, mihin voi vaikuttaa. Tällä erää lihashuolto ei ainakaan ole tiimimme vahvuuksia. Eikä lihaskunto. Ei myöskään elastisuus tai yleinen atleettisuus. Oikeastaan minulle ei ole monenkaan oranssipaitaisen pelivuoden jälkeen vielä selvinnyt, että mikä ihme fyysisen suorittamisen osa-alue oikein mahtaisi olla - mutta se on varmaan sitten toinen juttu. Huomattavasti lyhyempi sekä ennen kaikkea tahattomasti hauska juttu massasta ja liike-energiasta.

-Stubing-


Minä vahingossa

19.12.2011

Elämä on toisinaan jännittävää näytelmää. Arkirutiinien syövyttäessä hitaasti mutta pomminvarmasti elämän kipinää toisinaan tulee tapahtuneeksi jotain järisyttävää. Tähdet järjestäytyvät uudelleen, vuorovedet seisahtuvat, rangaistuskuljetukset menevät vasemmalta ohi. Kuvitellaanpa, että istumme pokeripöydässä. Nyt on kova käsi - keep it cool! Sisäinen palo ei näy ulospäin lainkaan, vaan naama on kuin tonnin setelissä. Eteen tulee nopeasti päätöksenvaikeus: edetäkö rynnimällä heti voittajan elkein varmana voitosta vai ollako paljastamatta aikeitani ja jättää vastustajat pohtimaan, mitä kädessä on. Pelikentiltä tuttu taktiikka hylätään tylysti ja päädytään jälkimmäiseen, siihen viisaaseen ratkaisuun. Ilme ei edelleenkään värähdä. Nyt en hätäile!

Peli etenee, panokset kovenevat. On aika päättää, että mukana pysytään, maksoi mitä maksoi. Tätä peliä en uskalla jättää katsomatta loppuun. Kunhan vastustaja ei vain huomaisi juttujen huonontunutta tasoa, lipovaa kieltä tai hikoavia kainaloita. Mieleni tekee valtavasti ottaa takki pois, mutta kestän vielä. Voiko se nyt tapahtua, kysyn itseltäni, enkä uskalla miettiä vastauksia. Jännitys on yhtä karmaiseva kuin liigapelissä vaihtopenkillä. Pääsenkö vihdoin kentälle? Seuraa tilanteita, joissa armoton mind game ei edelleenkään murra miestä, vaan suuhun tullut vaahto nielaistaan takaisin sinne, mistä se oli tullutkin. Varmistun ja vankistun, valmiina kangistumaan.

Loppu häämöttää. Oikeastaan olen jo hiiren verran onnellinen, että olen saanut olla pelissä mukana näin pitkään. Ratkaisun on kuitenkin tapahduttava. Laitan silmäni kiinni. Kortit on lyöty pöytään, jolloin sekä omat että vastustajan aikeet paljastuvat. Kerään jokaisen pelikentillä rangaistukuljetuksen jäljiltä jääneen rohkeuden rippeen ja avaan silmäni. Kuluu pieni kaunis hetki ja katson kahta vastustajaani. Tulimyrsky raivoaa sisälläni, mahti ja ponti kohtaavat toisensa. Taivas aukeaa ja jumalaiset väkevät voimat laskeutuvat armahtamaan minua tavalla, johon ei voi sanoa mitään muuta kuin "Voi veljet!". Olen voittanut pelin. "Tää unta olla saattaa" pyörii turhaan mielessäni. Kädessäni on kaksi rehtoria.

-DP-


Ameriikan malliin

24.11.2011

Säbä is a mental game. Usein luullaan, että yli kaksikymmenvuotiaista pelimanneista koostuvat alasarjoja koluavat kuraköörit ovat jo aikoja sitten hukanneet tavoitteet elämästään, luovuttaneet kaikkinaisen yrittämisen ja menettäneet totaalisesti itsekunnioituksensa. Elämä kun on tunnetusti ohi neljän täyskäden jälkeen: Jos sinulla ei siihen mennessä ole huvilasi takan reunalla olympialaisista kultamitalia sekä vähintään kahden eri alan Nobel-palkintoa, voit heittää unelmillesi hellät hyvästit tietäessäsi etsikkoaikasi jo menneen. Eteläisen Pohjois-Suomen mahoiksi saastuneissa myrkkykylläisissä suomaissa peruskuntoaan kuitenkin hioo tietämättömyytensä ja tyhmänrohkeutensa ajamana FBC PartyBoysin harvalukuinen, mutta sitäkin lahopäisempi viimeisen käyttöpäivän ohittanut miesjoukkio, jonka yltiöpäisenä tavoitteena on ollut kehittää itseään ja organisaatiotaan eteenpäin vielä pitkästi yli edellä mainitun ehdottoman teoreettisen ikärajapyykin jälkeenkin. Koska kotimaisin opein kapsahdettiin varsinkin henkisellä osastolla männäkaudella juhlavasti katajikkoon, lähdettiin oppia hakemaan tälle kaudelle itsevarmuuden tyyssijasta Atlantin toiselta puolen.

Money talks. Missio henkisen pääoman kasvattamiseksi sorvattiin kaksitahoiseksi jo hyvissä ajoin syksyn alkupuolella. Ensimmäisenä yritettäisiin valuttaa kovaksi keitettyjen jenkkivalmentajien tietotaito PartyBoysin laariin syväluotaavien henkilöhaastattelujen muodossa. Varasuunnitelmaksi oli haastattelupyyntöjen torjunnanpelossa sovittu uuden pelimiehen palkkaaminen Pohjois-Amerikan tiukoista ammattilaiskaukaloista. Mahdollisesti syöttökaukaloista. Jos koukkuun tarttuvan keppitaiturin ÄÖ ylittäisi maagisen 60:n rajapyykin, nousisi joukkueen keskimääräinen älykkyys ja näin ollen myös henkinen pääoma sen myötä. Tämä kaksiosainen idioottivarma suunnitelma mielessä oli marraskuun alussa siis aika lähettää hallituksen virallinen edustaja imemään vaikutteita uudesta maailmasta valmiiksi sorvatut kysymyslaput ja sopimuspaperit kainalossaan. Voitelurahaksi mukaan lyödyn joukkueen pohjakassan uskottiin euron vahvan vaikkakin heiluvan kurssin ansiosta riittävän kolminumeroisiin dollarilukuihin. Nyt olisi siis millä mällätä!

Double winning. Paikan päällä kapitalismin keskipisteessä ensimmäinen inhorealiteetti iski heti vasten hallituksen edustajaa: Nämä perkuleethan puhuvat kielillä! Kaksiosaisen suunnitelman ensimmäinen osa lennähti romukoppaan siis jo lentokentän vessassa, kun aina yhtä ihanalla lentokoneruoalla ärsytetty ruoansulatuselimistö vaati pehmeälle paperille painettujen kysymyslappujen hyötykäyttöä kapuloita rattaisiin laittaneiden erinäisten hätätyhjennyssuoritteiden jälkimainingeissa. Eipä tässä kielikulttuurissa hoonosoomi-haastattelulla olisi pitkälle pötkitty, joten ylimääräisen painolastin karistaminen myös näiden kantamusten muodossa oli ainoastaan suotavaa. Onneksi rapakon takaa scoutatun lupaavan nuoren pelaajanalun allekirjoitettavaksi tarkoitettu sopimuspaperi säästyi eeppisen rytinän lomassa pahemmilta roiskeilta, joten missio ei näiltä osin kariutunut aivan suoralta kädeltä jo ennen maahantulotarkastusta. Kaikki oli siis vielä lupaavasti auki.

Business or pleasure? Both, please. Viimein koittaa aika tarjota avauksen paikkaa Jenkkilän kovimmalle kaukaloiden kauhulle kurjan gheton kulmakuppilan pimeimmässä nurkassa. Tähän kulminoituu paljon, sillä jo vuosia oranssipaitojen dynastiaa on rakennettu houkuttelevaksi paikaksi ennen kaikkea pelaajille, jotka haluavat harrastaa mutasarjoja kaiken vähäisenkin ammattimaisuuden toiminnassaan välttävässä organisaatiossa. Nyt paljon rahaa vaatinut brändäys pistettäisiin tosissaan koetukselle. Hallituksen edustaja istuutuu rosteriin himoitsemansa miehen viereen, kättelee tämän lämpimissä tunnelmissa ja tarjoaa paikallisen virvokkeen joukkueen piikkiin. Tunnelma on välitön ja luottavainen, puhe luistaa asiasta kuin asiasta. Tämän täytyy onnistua. Joukkueen rosteriongelmat hälvenisivät tämän sitoutuneen ammattilaisen avulla. Toivo onkin korkealla aina siihen saakka, kun virvokkeet on tuhottu ja nihkein sormin povitaskustaan sopimusluonnosta esiin kaivava byrokraatti saa kuulla niin monen ihmisen elämän aikaisemminkin pilanneet taikasanat tavoittelemansa vahvistuksen huulilta: "Mie muutan Turkuun!" Voi jumalauta…

So it goes. Kaikista panostuksista huolimatta FBC PartyBoys palaa tältäkin valloitusretkeltään maitojunalla kotiin.

-Samsonite-


Miksi en osaa?

22.10.2011

Pakin syöttö on kerrankin täydellinen. Se tulee kahden karvaamassa olleen hyökkääjän välistä täsmälleen lapaani sopivassa kulmassa ja tarpeeksi kovana, jotta voin helposti jatkaa suoraan juoksuun laitaa pitkin. Ei yhtä ainoaa virheliikettä, vaan maata viistävä oikeinajoitettu tarjoilu. Paskat. Räpellän, ja pompautan pallon lapani yli kriittisellä hetkellä. Pallo kolahtaa laitaan, ja joudun kelaamaan uuden vauhdin pelivälineen kanssa yritettyäni äsken jo sännätä yli-innokkaana hyökkäyksen kärkeen. Nyt, pää ylös ja jalat liikkeelle.

Lähestyvä puolustaja on auttamatta liian kaukana ehtiäkseen ajoissa häiritsemään. Toista puolustajaa on miesvartiointi laiskottanut, eikä hänellä ole mitään mahdollisuuksia saada liukasliikkeistä ketjukaveriani kiinni vastakkaiselta laidalta. Tuolla se jo viipottaa lapa ojossa kohti täysin avointa takatolppaa. Suunnitelma päässäni on selvä, eikä väärin sijoittuneella pakillakaan ole toivoa estää helppoa ristiin lähtevää pistosyöttöäni. Olemme vahvoilla. Parin askeleen jälkeen sivallan vain tästä ennen pakin peittoa maita pitkin kovan levityksen, noin… ja sinnehän läsähtää, metrin korkuisena ja suoraan ketjukaverin kulkusille.

Ilmaa halkoo vihlovan kivun sävyttämä ja selvä-äänteinen tuskanälähdys, jolla ketjutoveri kuvailee vastaansanomattoman selkeästi viisikirjaimisella, hieman alatyylisellä sanalla vastakkaisen sukupuolen pyhintä. Kuin ihmeen kaupalla hän kesyttää kuitenkin reikäpallon lapaansa ja sihtaa maalivahdin huteran revahduksen jäljiltä puolityhjään maaliin ottelun ratkaisuosumaa. Vakaan näköinen sijoitus kolmesta metristä kolisee päätylaudassa kuin auton peräkonttiin lähtiessä heittämäni vanha mestaruuspokaali, mutta jatkaa edelleen matkaansa kimpoamalla häkkyrän takaa minun puolelleni maalin kulmaa. Ehdin pakin estelyistä huolimatta reilusti palloon. Valmistautuessani kurittamaan muikkurysää näen jo sieluni silmin välähdyksen joukkueen kotisivujen kissankokoisin kirjaimin kirjoitetusta pääotsikosta, kuinka man of the matchina pelastin pelin upealla viimeistelyllä. Puolestatoista metristä sutimani varmalta näyttänyt voittomaali vaihtuu sekunnin murto-osassa halliseinän takapressun heilumiseen jossain 7 metrin tienoilla.

Löntystän hampaita kiristellen sekä ketjutoverini kiroilutulvaa kaanonina toistellen omaan vaihtoaitioon vain todistaakseni vastustajan vastahyökkäystä sekä pian väistämättä seurannutta voitto-osumaa. Kompastun kaukalon laitaan sillä seurauksella, että koko laitapalojen rivi kaatuu äänekkäästi. Yleisö nauraa. Samalla huomaan, että ylenpalttinen suoritusten paljous on turauttanut bokserieni sisäpinnan dramaattiseen tilaan "Vaihda välittömästi uusiin". Minulla ei ole taaskaan mukanani varahousuja.

-Stubing-


On aika pohjustaa uutta nousua!

12.10.2011

Olemme jälleen jännän äärellä. Uusi kausi kurkkii uhkaavasti aivan nurkan takana, ja tekemisen laatu joukkueessa on edelleen sen verran kovasti kesäterässä, ettei oranssipaitaisesta kehvelikolonnasta saisi tällä hetkellä kunnollista vastusta edes kalapuikolle kasipallossa. Syksyn laihalta vaikuttavaa satoa on yritetty lannoittaa positiivisempaan suuntaan jo useammallakin harjoitushakkailulla, mutta lopputuloksena on ollut lähinnä nöyryyttäviä oppitunteja ja kipeitä muistutuksia siitä, kuinka lajia ei tulisi harrastaa. Ehkä kuitenkin parempi näin, sillä kuten vanha viidakon sanonta kuuluu: Huono kenraali on yhtä kuin uimataidoton amiraali.

Hätä ei kuitenkaan ole vielä aivan niin kädessä kuin etäältä saattaisi ensi tilassa vaikuttaa. Historian siipien havina kertoo karua kieltään FBC PartyBoysin partiopoikamaisesta valmiusasteesta, ja vain ani harvoin on edustajisto ollut varsinaisesti edustuskunnossa heti kauden alkupotkuista lähtien. Konttaus ja taaperrus ovat kuuluneet JuhlaKaluston ensiaskeliin melkein kaudella kuin kaudella, aivan kuten elämän kiertokulussa on määrätty. Viime kaudella todistettu, melkein koko turnajaiskattauksen lävistänyt hapuileva haahuilu halutaankin tänä talvena osoittaa pelkäksi tilastolliseksi poikkeamaksi. Sen verran syvältä suora putoaminen takaisin omalle taitotasolle sopivaan sarjaan söi jokaista peluria sekä sisältä että ulkoa.

Olkoon syy toistuvasti tahmeisiin syysstartteihin sitten pitkissä keppitalkootauoissa tai yleisessä kyvyttömyydessä, virheistä tänne ei olla tultu oppimaan. Samaa kaavaa jauhavat kesäkuukaudet ja kauden ulkopuoliset omatoimiset ranneharjoitteet vievät jatkuvasti ulkoisilta avuiltaan syvemmälle suohon vaipuvaa rupusakkiamme tänäkin vuonna kohti kiperää syyskautta, jonka aikana pakonomaisen koheltamisen kääntäminen aivotoiminnan aiheuttamalta vaikuttavaksi yhteisliikkeeksi on syytä saada onnistumaan heti ensimmäisten koitosten aikana. Vihulaisille ei liene varaa antaa köyttä liiaksi asti, jos keväällä tahdotaan nostella muutakin kuin puolityhjää tuoppia yltiöpäisen sisäisen kurmotuksen kourissa. Viime keväänä köydestä muodostuneeseen hirttosilmukkaan jouduttiin nimittäin itse killumaan pahimmasta mahdollisesta kiinnityskoukusta.

Toivottakoon siis, että tänä vuonna olisi onnen ja satunnaisen taidon lisäksi myös Allah myötä, sillä samanlaiseen kokovartalokiroukseen kuin vuosi sitten ei yksinkertaisesti enää ole varaa. Taikavoimia omaavan mielikuvituskaverin tuoman ylimääräisen potkun toivossa joukkueen kassasta onkin syydetty lahjuksia ja rahapalkkioita lähes jokaisen olemassa olevan uskontokunnan kolehtiin. Myös mustaa messuamista ja spiritistisiä istuntoja on epätoivon vimmassa jo tullut kokeiltua, mutta näkyviä tuloksia ei vielä ole saatu aikaan muutoin kuin lisääntyneen lepakkokannan muodossa. Olisivatko pirulaiset olleet vielä kaiken lisäksi hedelmälepakkoja? Niitä saa kyllä aina viikonloppuiltaisin olla hätistelemässä nurkista pihalle…

-Samsonite-


Hei me heilutaan taas

26.9.2011

TikTakin, tuon miesurheilijoiden arveluttavan kestosuosikin, sanoilla on varmasti sopivaa suunnata aurinkolasien takaa tirkistelyyn kesällä tottuneet katseet kohti alkavaa sarjakautta. Sutjakkaasti meni kesä, ja ilmeisesti olisi pitänyt myös peruskuntokauden mennä. Tarkistin sanakirjasta: kyllä, se on ihan oikea sana! Konkreettinen sisältö on vielä hämärän peitossa, mutta liittyy kai jotenkin valmistautumiseen, pohjien luomiseen. Meillä päin käytetään ihan erilaisia, lähinnä nestemäisiä metodeja, kuten kollega jo totesikin.

Ylle kirjoitettu kuvastanee edelleen osuvasti Juhlakatraan järkkymätöntä asennoitumista huippu-urheiluun ja tekemiseensä. Vaikka huutomyrsky pelin tiimellyksessä saattaa yltyä välillä kiimaiseksikin mylvinnäksi, ei vanne oikeasti kiristä päätä ennen jäähypenkkiä tai rankkarin ampumaan asettumista. Asialla on varmasti (itsestäänselvät) puolensa ja puolensa. Joidenkin kuuseen kurkottajien harjaantumattomaan silmään voi vaikuttaa siltä kuin asiat otettaisiin liialti löysällä elimellä, tavoitteista tinkimällä ja puolivaloilla. Tulisiko nelosesta kontaten mutta lähes kuivin jaloin selvinneen, vitosdivarin mutasarjaan valmistautuvan kaveriporukan ja yhteiseksi ilokseen pelaavan amatööri-kahvaajien rymykoplan tavoitella kuuta taivaalta, täyttää kalenterit ohjatulla harjoittelulla, vääntää kiukulla kuntotestejä ennen lokakuun ensirykäisyjä?

Ollaanpa realisteja. Kuten yllä rivien väliin ja jossain kohdissa riveillekin piilotettuna todettua, kyseessä on kaveriporukka, jolle tärkeintä on yhdessä mekastaminen. Turnauspäivinä tuntuu ajoittain, että illalla (joskus jo turnauksen aikanakin) koittava käden kallistusliikkeeseen perustuva kalpojen kalistelu jyrää ohi ja yli urheilemisen. Toimintatapa on soveltunut lauman elämöinnille sekä elämänrytmille parhaiten ja samalla houkuttanut vuosittain uusia tulokkaita jakamaan vesuroinnin ilosanomaa - niin tälläkin kertaa hyvissä ajoin ennen kauden alkua, kun pari innokasta liittyi jälleen joukkoon. Kai sekin kertoo jostakin?

Vaikka haasteellinen kausi jo väijyy meitä kulman takana Chris Hansenin lailla, taaperramme sujuvasti omalla pettämättömällä logiikalla. Ammattimaisinta työtä joukkueessa toimittaa edelleenkin nettiscouttaus & kirjoitusripuli -osasto, muttei suollon laatu jää kaukalossa yhtään vähempää kakkoseksi. Viihdearvoltaan jossain kalkkikiven rapautumisen ja ketjukolarin välimaastossa operoivan PartyBoys-joukkueen näette jälleen ihan kohta myös livenä, kun sarjakausi pyörähtää toden teolla käyntiin. Luvassa on tuimaa yritystä, tiukkaa verbaalista palautetta ja arvaamattomia käänteitä - niin vastustajalle kuin omalle joukkueellekin.

Yhteisöllisyys, se kai se hakemani sana on. Hei me heilutaan taas. Laajoilla liikeradoilla, lihasta tinkimättä, tuoreita otsikoita väistämättä, kypsiä rouvia väistellen, omaksi iloksemme.

-Stubing-


Toiko kesä kiiman?

12.9.2011

Kun lähdetään rakentamaan urheilujoukkuetta, jonka kivijalaksi valikoitava pelaajamateriaali on kädetöntä, jalatonta, aivotonta, munatonta, halutonta ja kyvytöntä muttei mahatonta, hajutonta, alkoholitonta tai tauditonta, saadaan kokoon orkesteri, jonka tahdistamiseksi on käytettävissä vain varsin rajallinen määrä työkaluja. Harrastelijaurheilumaailman pallinaamaisena ja pahalta haisevana hylkiönä on FBC PartyBoysilla metsässä asustavista eläinkunnan edustajista löytyvien kohtalotovereidensa tavoin mahdollisuuksia menestykseen vain valtoimenaan vellovan kiiman aikana. Jos kentällä ei ole kiimaa, ei myöskään reppu heilu. Sama prinsiippi pätee yhtä hyvin JuhlaKalustolle kuin lihavalle yksijalkaiselle ahmallekin.

Koska elintärkeä ylimääräinen kiihottuneisuuden tila loisti poissaolollaan kenttäolosuhteissa tehdyissä suoritteissa melkein koko viimekauden ajan, jouduttiin vuoden 2011 kesäharjoittelussa palaamaan perusasioiden äärelle, jotta tilanne saataisiin korjattua tulevan talven koitoksiin. Suvitreenauksen painopistettä siirrettiinkin syvällisen analyysin jälkeen aikaisempina vuosina flopanneista kunto- ja tekniikkaharjoitteista kohti luonnonläheisempää oppisuuntaa ja synnynnäisten eläimellisten vaistojen teroitusta. Mutta kuinka tuiki tärkeä eye of the tiger saataisiin herkisteltyä iskuun ja sitä vaivanneet laiskuus ja hajataitto korjattua lomakauden lomassa ilman jatkuvaa huolehtimista? Kas siinäpä vasta pikkelsi.

Vaikka harjoitussuunnitelman tarkat suuntaviivat olivat hiukan hatarat, yritys ylimääräisen lisäpotkun löytämiseksi askelluksen vauhdittamiseksi oli kova koko kesän ajan. Aikataulullisesti tahti oli sen verran rivakkaa, ettei touko-elokuun välillä edustusjoukkueen miehistöllä paljoa lepopäiviä päivyrissään ollut. Kalenterit olivat täynnä luonnonläheisyyttä pursuvia proteiinipitoisia korkeanpaikan leirejä, täsmäiskujen tyyppisiä suuren joukon kaupunkisotia, kuumakäsittelyhuoneiden yliannostusta ja väliajoillakin huolellisesti toteutettua kokovartalonesteytystä sekä ylensyöntiä. Kun tähän vielä lisätään maksimoitu oleskelu luonnonmukaisissa ruumiinpeitoissa ja minimoitu peseytyminen, voidaan oranssin kollektiivin osalta jo puhua paluusta kivikauden ihmisen hengenpitimenä toimineen ryhmämetsästyksen mukaiseen henkiseen ilmapiiriin. Nyt siis eimuutakuh keihäät tanassa saaliin kimppuun talossa ja puutarhassa, oli se sitten karvainen mammutti tai paljaaksi ajeltu marsu.

Vaikka naturalistiset harjoittelumetodit olivat pääosassa koko harjoituskauden ajan, ei ylilyönneiltä tälläkään kertaa vältytty. Onneksi kesän loukkaantumissuma osoittaa hälvenemisen merkkejä niin, että koko köörin pitäisi olla vähintään 80% kunnossa kauden 2011-2012 kajahtaessa käyntiin lokakuun puolivälin tienoilla. Virheistä on opittu jälleen kantapään kautta ja luottamus tulevaisuuteen on näin ollen vankkumaton... ehkä.

-Samsonite-


Kauden jälkeen on poutasää

6.5.2011

Ei tullut kevään joukkuetta. Tuli kohmeloisen kankea ja suoritustasonsa pohjalla vielä varmuuden vuoksi itselleen hautaa kaivanut putoajajoukkue. Kiiltävällä sporttiraudalla hemaisevan neidon kera päräytetty kauden loppukiihdytys jäi naapurin keskenkasvuiselta pojanklopilta liimahuuruissaan varastetulla vanhalla mopolla kuralammikossa sutimiseksi tappituntumassa takana istuvan ketjukaverin kanssa. Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Mihin oranssin punakoneen eteneminen sitten viimeisissä turnauksissa pysähtyi?

Kauden sanatonta linjausta vahvasti peesaten ratkaisevin tekijä oli tietysti jo taiteenlajiksi muodostunut surullisen kuuluisa viimeistelykyvyttömyys. Toki muitakin ongelmia ilmeni: kollektiivinen venymiskyky ja pelitavan viilaaminen ratkaisuhetkillä osoittivat sutjakkaa rautakangen elastisuutta. Sinällään tiukahkoa kentällisen puolustuspeliä väriteltiin kakanruskealla väliliidulla tarjoamalla ottelussa kuin ottelussa avoimiin maalipaikkoihin johtavia, vähintään kardinaali-luokan hasardeja. Käsi ei varsinaisesti tärissyt oman tai vastapuolen maalin tuntumassa, mutta jonkinlaista ikiroutaa ranteisiin on näemmä iskostunut.

Viimeisen neljän sarjaottelun aikana PartyBoysin verkkoon tehtiin keskimäärin 4 maalia. Jokaisessa näistä otteluista Juhlakalusto onnistui itse osumaan sääliä ja merimiesnaurua herättävät 2 kertaa. Ei tarvitse olla matemaatikko, munuaiskirurgi tai Jääkiekkoleijona numero 79 tajutakseen, että näillä luvuilla ei hyvä heilu. Käytännössä kukin hyökkääjistä kävi vuorollaan kylvämässä pelissä kuin pelissä laukauksia parista metristä sivuseinä- ja kattorakenteisiin tai maksimitehon itsestään ulostettua jopa keskelle molarin rintapanssaria. Hyökkääjien harvoista viivaan pudotuksista pakkien ilmoille kylvämät vedot jatkoivat villiä lentoaan aivan päätyseinän yläosiin niinä harvoina kertoina, kun eivät jääneet piippuun tai edessä olevaan mieheen.

Tässä vaiheessa tulisi varmaan vielä listata kelvottoman lopputuloksen suurimmaksi syypääksi kaikki itsestä ulkopuoliseksi katsottavat tekijät tuomareista, pelitantereista, epäreiluista sarjaohjelmista, kohtuuttomasti kuormittaneista poissaoloista ja vihamielisistä voodoo-papittarista lähtien. Paskanmarjat. Syylliset löytyvät peilistä ja kauden päättävän gaalaillan saunanlauteilta. Näiden karkeloiden aikana käytävien syvällisten puhdistautumisriittien jälkeen pitäisi esille kuoriutua saunan sisään käpertyneiden toukkien sijaan kauniita perhosia. Gaalaillan sadosta kerrotaan lisää myöhemmin - palkinnot tulevat olemaan huikeita. Aurinko paistaa siis sittenkin, kun antaa asioiden hetken hautua ja kasailee uusia tavoitteita. Alkakaamme suunnitella pala palalta ensi kautta. Ja muutaman laukaisuharjoituksen voisi vetäistä siinä ohessa.

-Stubing-


Kevään joukkue?

4.2.2011

Käytännössä lähes kaikkien oululaisten palloilulajien johtavien joukkueiden kontatessa syvällä Laanaojassa persvako taivasta kohti vilkkuen, on suorastaan vapauttavaa todeta edes yhden joukkueen osoittavan perinteistä tasonnostoa kevätauringon hiipiessä horisonttiin. Siinä missä ainakin jääkiekon, jalkapallon, pesäpallon, lentopallon ja myös salibandyn saralla on kaupungin ykkösjoukkue tunaroinut asioitaan huonompaan suuntaan kuluneen vajaan vuoden ajanjaksolla, nousee uusi toivo salibandyn nelosdivarin pohjamudista kuin ylväs oranssimusta peenis-lintu.

Jopa sarjanousijaksi heikkoja suoritteita pitkin kautta esitelleen PartyBoysin kehnoille esityksille ei liene löydettävissä vain yhtä tai kahtakaan syytä. Kun mopo pöpelikköön vie, on suunnan kääntäminen eittämättä vaikeaa ilman mopon, kuljettajan tai molempien kolhiintumista. Häivähdykset hyvistä esityksistä ja orastavista pisteistä ovat kerta toisensa jälkeen kariutuneet luokattomuudessaan Harri Ollin käyttäytymistaitoihin tai Lyly Rajalan komeuteen verrattavissa olevaan maalintekoon sekä lukuisiin aivan liian helppoihin virheisiin. Toki vastustajatkin ovat olleet hyviä, siitä ehdoton tunnustus kilpakumppaneille.

Rosterin kapeus tai pahat yllättävät poissaolot selittävät asiaa osaltaan, mutta yhtenäisessä, äärimmäisen tasaisessa ryhmittymässä yhteistyön henki, kaverin auttaminen sekä oman edun edelle menevä joukkueelle pelaaminen ovatkin aina olleet se kantavin voimavara. Piirteitä, jollaisia liitetään useimmin tiukkojen otteluiden voittajiin ja loppukaudesta menestyviin joukkueisiin, eikö totta? Kuluneiden vuosien aikana Juhlaleegion yleisilmettä on leimannut kaksi johtavaa ajatusta: heikommin, alle omien taitojen ja perustason suoritettu syksy ja tätä seurannut ehdoton tasonnosto kevätkaudella. Vuodesta toiseen voittoprosentti kasvaa alkukauteen verraten tarkalleen tammikuun jälkeen, kuten asiaan kuuluu.

Tuoreimpana esimerkkinä tästä voitaneen mainita edelliskausi: ensimmäistä vuotta liiton alaisessa sarjassa tahkonnut suuntavaistoton lauma kiri sarjan viimekierroksilla kovasta lohkosta mukaan nousukarsintaan ja sieltä sarjaportaan nostoon. Sattumaako vai merkki voittavasta joukkueesta? Harjoittelulla saavutettua joukkueen kasvamista vai luonnollista kevätkiimaa? Isällisenä ohjeena voitaneen kuitenkin todeta, että nyt on kaikkien urheilua seuraavien lobotomia-potilaiden, masokistien, seksuaaliselta käyttäytymiseltään arveluttavien henkilöiden sekä värikkäistä tapahtumista nauttivien viimeistään aika suunnata katseensa kaukaloon - lupaan, että kevättä on niin rintaimplanteissa kuin rintojen tuijottajissa.

-Stubing-


Puuroon piilotetuista sattumista, parrakkaista lastenahdistelijoista ja muista kapitalismin oheistuotteista

22.12.2010

Vuoden kaksi viimeistä kuukautta on ollut päällä jo jonkin, aikaa ja työteliäiden rivikansalaisten on taas ollut aika tukehtua manteleihin sekä lasten joutua punaiseen verhottujen keskivartalolihavien partahyypiöiden suorittamien yksityisyyttä loukkaavien tenttaussessioiden kohteeksi. Tämä aika vuodesta on jo edellä mainittujen rasitteiden henkistä painolastia mitenkään väheksymättä kuitenkin erityisen vaikeaa aikaa joukkueurheilijalle, joka joutuu ylimääräisten tirkistelijöiden lisäksi kestämään myös vuosi vuodelta pidemmäksi venähtävän pikkujoulukauden fyysiset haasteet. Ainakin juomakuntopiikki on siis syytä ajoittaa oikein, jos haluaa jatkaa sporttailua omien jalkojen varassa myös seuraavan vuoden puolella.

Pallopelien entisestäänkin pullistelevien loukkaantumistilastojen kärkeen tulee yleensä mystisesti ja täysin yllättäen aimo nippu tuoreita yksilöitä juuri marras- joulukuun taitteessa. Kummallisten "treenihavereiden" seurauksena moni keppisankari siirtyy yhden viikonlopun aikana saumattoman vaivattomasti pistetilastojen kärkipaikkojen metsästyksestä turvonneen nilkan tai hävinneen etuhampaan hoivatyöhön. Paikallisen päivystävän muistikirjaan ilmestyy samaan aikaan kuin liukuhihnalta vivahteikkaita diagnooseja kontaktitilanteessa mustuneista silmistä, joiden ruhjeista on vieläkin erotettavissa numerobaarin legendaarisen porraskaiteen patinoituneet uurteet. "Se oli se läskipakki, joka kolasi kyynärpäällä suoraan koteloon", kuuluu peilin edessä painokkaaksi viilattu todistajanlausunto vakuutuslappuja täytettäessä. "Kyllä se oli just se kun tuli oikealta kolmion takaa..."

Myönnettäköön, että moni vammoista varmasti on todellisuudessakin syntynyt tossun luistaessa alta liukkaalla parketilla, mutta useammin kyllä kuin ei, taustalla on pelurin silmissä siintänyt aivan muut mailapelit kuin tuttu ja turvallinen reikäpallo. Toki vuodenaikaan kuuluen monen miehen nenä punoittaa jouluisasti, ja poskilla loistaa terve puna ilman urheilujuomiakin, mutta todellisuudessa joulun henkeä metsästetään urheilupiireissä vuosi vuodelta voimakkaammilla voiteilla, kun iän tuoma kitka jalan liikkeessä lisääntyy myös kaukalon ulkopuolella. Tämä valitettava tosiasia on jouduttu toteamaan myös tämän joukkueen toimissa viimeisten vuosien saatossa.

Raskaudestaan huolimatta itsemurhatilastotkin punaiselle kääntävä jollottava joulun aika on ainoa hetki vuodesta, kun lahjattomatkin saavat osansa paperiin käärityistä yllätyksistä. Riippuen vuoden aikana suoritetuista otteista, voi voittaja jopa paeta pyhien jälkeen paikalta kädet puhtaana ja elopaino suosiollisesti kohollaan. Näinpä FBC PartyBoyskin on elämän karut realiteetit todettuaan päättänyt keskittää koko tarmonsa puhtaasti vuoden viimeiselle kolmelle viikolle, kun ainoaakaan sarjapeliä ei enää ole etumaastossa kierroksia hidastamassa. Otamme siis jälleen suunnan kohti kirkkainta tähteä ja käynnistämme sellaisen tivolin, että kaikki kauden tappiot huuhtoutuvat Tapaninpäivän jälkeen viemäriverkoston syövereihin. On tullut aika puhdistaa pöytä ja aloittaa homma alusta. Kirjaimellisesti.

-Samsonite-


Sarjanousijan syksyn avaus, substanssiosaaminen ja suloiset suolihuuhtelut

2.11.2010

Ikiaikaiset viisaudet ja ennakkospekulointi-viisastelut povaavat sarjatasoa kevään nousukarsinnoissa positiiviseen suuntaan vaihtaneille ryhmittymille poikkeuksetta hankalaa kautta. Ja tottahan se on, harvoin mikään joukkue on heti nousunsa jälkeen jo valmis kovemmalle tasolle tai vahvistumassa niin tuntuvasti, että pisteitä ropisisi heti edellistalven malliin. PartyBoysin valmistautuminen uuden sarjakauden haasteisiin lähentelee varmaan kuitenkin jonkinlaista typeryyden ja suunnittelemattomuuden ennätystä: annetaan jo valmiiksi kapeiden rivien karsiintua entistä harvempien luiskaharteiden sakokaivoksi! Muutamien osaavien avainmiesten jouduttua kaventamaan merkittävästi osallistumistaan pelitoiminnasta olisi seurajohdolla voinut tulla lanttukukon kokoinen hätä käteen ilman näyttävää paluuta tehnyttä paria vanhaa konkaria.

Rosteri-ongelmat lienevät helpoin selitys vaikeuksille. Harjoitusmäärän lisääminen, edes auttavan tekemisen laadun ja taktiikan virittäminen? Vaatii pientä viitseliäisyyttä, jos lähtötaso huitelee vain pykälän pakkaslukemien yläpuolella. Milloin on sarjanousijan otollisin hetki napsia pisteitä, ylittää itsensä? Ainakin korkeammilla tasoilla syksyn sanotaan olevan aikaa "yllättää" ennalta kovempia. Toisaalta pohditaan aiheellisesti, että tulokkaan on opittava pelaamalla tempo, kovuus, joukkueet ja sopiva (peli)tapa haastaa muut. Yksiselitteinen ratkaisu? Joukkuekohtaista? Vastustajaan ja pelitapahtumiin mukautuvalla, elastisella tiimillä, kuten selkärangattomista oransseista nilviäisistä koostuvalla PartyBoysilla, on tässä suuri etu.

Nähdäkseni jokaisella joukkueella ON, edes auttavasti tunnistettava, peli-identiteetti. Nelosdivarissa pelitapa ja etenkin suoritustaso vaan tahtoo heitellä pelipäivien lisäksi aina ottelun, jopa erän sisällä. Ehkä meidän tavaramerkiksemme on muodostunut kuin huomaamatta kolossaalinen tasonvaihtelu kuunkierron ja Kempele-hallin legendaaristen makkaraperunoiden nauttimistiheyden mukaan. Joka tapauksessa, oranssi punakone on opittu tuntemaan nimenomaan kevään joukkueena, joka järjenmukaisesti ylittää muiden odotukset ja alittaa oman, jo entisestään käytöskoodiston pohjamudissa muhivan häveliäisyyden ja korrektin esiintymisen tasonsa - muistakaa kevätauringon noustessa piilottaa tyttärenne ja isoäitinne.

Edellä käsittelin sarjakauden syysjakson avaamista ja joukkueen substanssiosaamista. "Entä se kolmas yllä otsikoitu aihe?", te kysytte. Ja armeliaisuudessani minä vastaan teille: syksyn kaksi viimeistä turnausta tulevat pian, samoin tekee vääjäämättä pikkujoulukausi. Hyviä ehdotuksia joukkueen virkistystoiminnaksi otetaan vastaan esimerkiksi vieraskirjan kautta.

-Stubing-


Suomalaisen huippu-urheilun hallinnollisista realiteeteista

15.10.2010

Tavatessani rahvaan syviä rivejä julkisissa kekkereissä ja nimikirjoitustenjakotilaisuuksissa kestosuosikki FBC PartyBoysin hallituksen virallisena edustajana, törmään yhtenään kansan keskuudessa vallitsevaan harhakäsitykseen, jonka mukaan Suomen suurin ja kaunein salibandyilmiö ruokkii itse itseään pitäen kirkkaan oranssit rattaat onnellisesti rullaamassa kohti ilta-auringon laskua. Jostain syystä siis täydellisyydestä kiiltävän julkisivun oletetaan tarkoittavan sitä, että sen takana majailevan yhteisö elää jatkuvassa symbioosissa onnettaren kanssa, on arjeltaan kuten kasvoiltaankin lutuisempi kuin kassillinen kissanpentuja ja toimii jouhevasti kuten kuitupitoisen ruokavalion omaavan kopromaanikon ruoansulatuselimistö. Valitettavasti kansa on väärässä.

Elämä suomalaisen huippu-urheilun terävimmässä kärjessä salibandyliiton 4. divisioonan Pohjois-Suomen lohkossa 24 ei ole yhtä juhlaa ja haudoilla tanssimista vaan vaatii vaalijoiltaan kylmää tappajanvaistoa niin bisneksessä kuin PR-puolellakin. Kun junailtujen vaalien väärennetyllä lopputuloksella valittu joukko karismaattisia johtajia pitelee käsissään usean, jopa monen henkilön ammatillista ja vapaa-ajallista kohtaloa, ei virheisiin yksinkertaisesti ole varaa. Joukkue tarvitsee elääkseen muutakin kuin Jumalan asemassa olevat johtajansa vaikka jokaisen oranssipaidan suurin ilo onkin palvella hallitustaan. Joukkue tarvitsee ravintoa sekä hengelle että ruumiille.

Menestys ei siis tule ilmaiseksi. Siksipä keskeinen osa PartyBoysin filosofiaa on antaa takaisin pelaajilleen, jotka kantavat paineet turnauksesta toiseen ja suorittavat näyttäviä mahalaskuja aina sitä vähiten odotettaessa. Oranssin punakoneen voittamisen kulttuuri onkin rakennettu menneiden aikojen suomalaisia poliitikkoja mukaillen saunan lauteilla. Henkisiltä ominaisuuksiltaan piripäisen kolibrin ja Chris Farleyn hienovaraisen komiikan ristisiitosta keskiarvoisesti muistuttavien miehenalkujen suitsinta moisiin taktiikkapalavereihin on kuitenkin toistuva logistinen painajainen, jonka selättämiseen tarvitaan yleensä vähintäänkin taikuutta. Siksi myös huippu-urheilijan kehon koulinnassa hyväksikäytettävään lääkitykseen suhtaudutaan joukkueen johdon parissa ammattimaisella pieteetillä, ja jokainen edustusjoukkueessa vaikuttava karpaasi on velvoitettu nauttimaan tervehdyttävät B-vitamiininsa pelikauden aikana myös omatoimisesti minimissään viikoittaisina oraalinesteannoksina.

Tämän kauden ensimmäisen virallisen yhdistyskokouksen ilmestyttyä pelaajiston almanakkoihin lokakuun puolenvälin paikkeille, on myös joukkueen kassavirta alkanut elää sille ominaisella tavallaan rasittaen jokaisen oranssipaidan sisällä asuvaa pientä tilitarkastajaa kuin Kimi Räikkösen ääni krapulaisen korvaa. Hyväntekeväisyyteen kaikki voittonsa ohjaava FBC PartyBoys onkin jälleen jokavuotisen dilemmansa ääressä. Sijoitetaanko rahat tällä kertaa omaan vai kaverin taskuun? Vain ensi viikon Alibi sen kertoa voi.

-Samsonite-


Kun urheilevat runoilijapojat nettiin pääsivät

19.9.2010

PartyBoys on kautta salibandykaukaloiden ollut tunnettu innokkaasta yhteiskuntavaikuttamisesta ja maailmanpolitiikan kommentoinnista. Pelikenttien ulkopuolella tapahtuva toiminta on tietenkin yhtä tärkeää kuin pelisuoritteet - nämä kaksi oranssin yhteisön osapuolta kohtaavat näppärällä tavalla seuran kotisivuilla. Nyt Sinulla on etuoikeutettu tilaisuus seurata ajattelutyöhön toisinaan kykenevän kollektiivin henkisiä ulostuksia myös blogi-muodossa. Mutta ei huolta, blogitekstit tuskin tulevat keskittymään asiallisiin teemoihin. Viritä aivosi nolla-taajuudelle, kaappaa virvoitusjuoma kätöseen, löysää kalsonkeja. Tervetuloa mukaan.

Tarkoitus on valottaa kaikkea maan ja helvetin väliltä, nojautuen toki PartyBoysin edesottamuksiin sekä siihen, mitä kaikkea huippu-urheilutoiminnan ohessa oikein tapahtuu. Luvassa on komeita kuvauksia ainakin urheilusta sekä katkeraa tilitystä niistä yksinäisistä hetkistä, kun vieressä ei ole joukkuetoveria, jolle purkaa turhautumistaan tai pikkuvarpaan kipeytymistä. Tölkki kuuntelee, muttei puhu takaisin tai taputa olkapäälle. Onneksi on keksitty puhelimet. Ja internetin pikaviestintä. Ei ainakaan tarvitse katsoa ketään kasvoihin, kun kertoo taas sotkeneensa housunsa yrittäessään käydä lenkillä kuntoa nostamassa.

Ainakin minun korviini on kantautunut tietoja siitä, että osa tulevista talven vastuksista on oikeasti treenannut kesällä. Hullut. Toiset pelaavat ja hinkkaavat heikkopäisinä kuvioita kuntoon, väittävät sitä "lajiharjoitteeksi" tai jotain muuta yhtä ammattimaisen kuuloista. Toiset tekevät päälle vielä lihaskuntoharjoitteluakin. Joillakin on oikeasti pidemmän aikavälin tarkkoja suunnitelmia joukkueensa suhteen. Oli meilläkin kesällä harjoitusvuoro, kerran viikossa. Siellä pelattiin toisten poikien kanssa, jotka eivät kai ole peliasioiden kanssa joka päivä kesälläkään liian tosissaan. Se on oikeasti hyvähenkisessä porukassa tosi hauskaa, tuo pelaaminen.

Siksi kai tätä hulinaa jaksaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Hyvän seuran vuoksi, laadusta tinkien, lihaa säästämättä. Vai olivatko ne sittenkin saunaillat? Kerron niistä lisää toiste. Ai niin. Seuraavassa blogissa sitten tulee varmaan jotain asiantynkääkin, hetkittäin - tai sitten laitetaan vaan pitkä lista kuvia joukkueen kevätristeilyltä ruotsinlaivalta...

-Stubing-